Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Jemina Staalo: Veden vuosi lastuja - Circle of the Year essays & even more shorter stories:

 

                         Merirosvorahoista ja Karibian piraateista

                   Merirosvot merkkarit ja huh hah hei

Voiko merirosvorahoista eli merkkareista kirjoittaa omaa lukuansa? Ennen vanhaan oli kahdenlaisia merkkareita - hiilenmustia ja punaisia tai keltaisia merirosvorahoja, joita myytiin ihanina irtokarkkeina, jotka käärästiin paperista tehtyyn tötteröön - muovipusseja ei silloin tuhlailtu turhaan...

Nykyajan merirosvot ovat liian kaukana romantiikasta, mutta pidän erityisen paljon naispuolisista merirosvoista kautta historian - kuten seikkailufilmissä Kurkunleikkaajien saari....

Naispuolisia merkkareita suoraan historiasta: Anne Bonny ja Mary Read.

Viimeksi livenä olen nähnyt miehen silmälappu silmällään eli Danko Jonesin taannoisen Ankkarockin konzierton; herra oli kuulemma harrastanut liikaa – en nyt muista henkilökohtaisessti, että mitä… Ja sitä oli ihan oikea silmälappu laitettu suojaamaan vahingoittunutta silmää. Joku pentele yleisöstä meni vielä leyhyttelemään pääkallolippua hänen edessään…

                        Mutinaa paatilla

Meriseikkailu Bounty ( 1984 ) esitteli tuoreita näyttelijöitä kuten Liam Neeson ja Daniel Day Lewis, ja ihanan Tahitin! Siellä, 1700-luvun lopulla, miehistö enemmän kuin sopeutui, laittoi itselleen tatuointeja ja vain lokoili sannalla. Kunnes kapina alkaa laivalla….

Aiheen aikaisempi filmatisointi Mutiny on the Bounty ( 1962 ) vähintäänkin todisti, että Marlon Brando on metodinäyttelijä: hän otti vaimokseen pääosan esittäjän, ja osti itselleen komean paikallisen saaren…

Minun suosikkimerirosvoelokuvani on kuitenkin absurdi Kapteeni Keltaparta ( 1983 ) jossa on tähtinään Mel Brooksin erinomaisia ja eksentrisiä tähtiä: Madeline Kahn, Marty Feldman ja Peter Boyle, ja Monty Python  -joukkion jäseniä Eric Idle, John Cleese, ja Graham Chapman, joka myös kirjoitti tekeleen kera herran Peter Cook, sekä näyttelijöinä vielä tietysti vanhat kunnon pilviveikot Cheech Marin ja Tommy Chong, ja nuoremman polven hauskuttaja Nigel Planer ( Älypäät ). Minua kiehtoi tämä nonsense tarina.

 

Merirosvogenren herätti uudelleen täysin romminhuuruisiin henkiin

 

täysin pitelemätön Johnny Depp – vaikka taustapiruna tahi paremminkin taustavesittäjänä toimi ankara brändi: Disney. Elokuvatrilogia toimi yllättävän hyvin, svengasi hyvinkin viihdyttäen…Se sisältää kiinnostavia sivuhahmoja, jota ovat näytelleet laaja-alaiset mm: Geoffrey Rush, Jonathan Pryce, Bill Nighy, Stellan Skarsgård, ja tietysti Jack Sparrowin isäpappaa näytellyt Keith Richards – joka filmausten aikaan putosi päälleen palmusta. Kylläpä elämme kummia aikoja – viimeisimmässä osassa suuressa roolissa oleva telluksen viilein jäpä eli Yun-Fat Chow – hänen roolinsa leikattiin Kiinassa täysin pois filmistä! Kyllä kiinalainen vesikidutus on aivan omaa luokkaansa, mutta eikös tämä kiinalainen sensuuri aila olla jo liikaa hei haloo kuuleeko kukaan...

 

Ja vanha tuttu Kevin McNally – hän näytteli vuoden 2004 Oopperan kummitus elokuvassa tyyppiä, joka oli juoppo, ja kovin ruokkoamattoman törhö näyttämötyöläinen Joseph Buquet (jonka kohtaloksi koituu [punjab] lasso *) kertoo mukavasti DVD:n ekstroissa, kuinka sliipatun näköinen luuli roolihahmonsa olevan. Sitten hän selittää, kuinka kovaa työtä ja aikaa vaativaa oli tehdä hänelle raskas meikki punottavine nenineen ja poskineen. Tai ei nyt ihan joka aamu..

    

Kevin McNally näyttelee suhteellisen samannäköistä törkyistä merimiestä Pirates of the Caribbean trilogiassa, muuten. Hyytävässä kartanoelokuvassa Lopullinen ratkaisu (Conspiracy, 2001) hän oli Unterstaatssekretär Martin Luther, kyseessähän oli Wannsee -nimisen järven rannalla huvilassa kovin salassa pidetystä konferenssista, jossa miehet yksintuumaisesti päättivät juutalaisten kohtalosta. Kevin McNallyn muita tuttuja filmejä on mm Sliding Doors, ja 007 - rakastettuni (jossa oli myös Jaws eli Richard Kiel) ja tietysti tuossa ihanassa 1970-luvun sarjassa Ross Poldark – Nuoren miehen tie hän oli Drake Carne eli Demelzan velipoika.

     

Tuo rivo näyttämötyöläinen Joseph Buquet muuten pelottelee ja naurattaa morbidisti samoin kuin Screaming Lord Sutch naisyleisöään Jack The Ripper teoksensa filmatisoinneissa kymmeniä vuosia sitten.. Niin ollen – luin tässä teoksen Hullu nainen ullakolla tuosta mainiosta Fitz ratkaisee sarjasta, ja tässäkin kirjassa, kuten teoksessa Kun taas sua kaipaan muistutetaan kuoleman vaaran tunnun olevan mitä suurin afrodisia…

 

-         Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl (2003)

-         Pirates of the Caribbean: Dead Man's Chest (2006)

-         Pirates of the Caribbean: At World's End (2007)

 

 

 

Pirates of the Caribbean -seikkailutrilogiasta:

                 Lumoava ja hyväntuulinen nero Johnny Depp on elokuvissaan, luonnollisestikin, esittänyt usein Peter Pan -hahmoa, itseänsä Peter Panin luojaa Finding neverland elokuvassa, hän on ollut Don Juan de Marco, joka väittää kiven kovaan nykyaikana olevansa juuri se  Don Juan, puhumattakaan Saksikäsi-Edwardista, joka on ikuinen poika, kuten myös Jali ja Suklaatehdas filmatisoinnin Willy Wonka, ja tietysti Keith Richardsilta, Andy McCoylta ja Adam Antilta hahmonsa kursinut sekopää kapteeni Jack Sparrow joka lipuu satamasta toiseen - loukkaantuneilta naikkosilta lintsareita saaden Pirates of the Caribbean -seikkailutrilogiassa.

 

Johnny Depp Jack Sparrowina on muuten Nemin miesihanne. Muita ei ole. Ja pelkästään tämä hahmo käy. Miten niin Nemi olisi kranttu? Ja miksei saisi haaveilla? Kysyn kuin Atwoodin romaanissa Rouva oraakkeli?

 

Komediasarjassa Big train [ mainion Simon Peggin komediasarjoja] esitti sketsin karjahuutokaupasta joihin kiikutetaan hevoskuljetusvaunussa pikku lauma korskuvia uusromantikkoja, joidenka hampaat tietysti tarkastetaan - eihän kukaan ikäloppua uusromantikkoa halua, mitäs hyötyä sellaisesta on.. Heidän "kavionsa" myös tarkastetaan eli katsahdetaan kirkuvan punaisten Dr Martensien maihinnousukenkien pohjiin. Uusromantikot ovat pukeutuneet tietysti parhaimpiinsa: mustiin haaremihousuihin ja liiveihin, upseerimallisiin takkeihin joissa kultanappeja ja koristeita useassa rivissä, ja röyhkeästi pursuileviin valkoisiin röyhelöpaitoihin, Adam Antin ja Duran Duranin kundien malliin - näyttäen merirosvoilta sidottuine purppuraisine ja punaisine satiinisine huiveineen ja korvarenkaineen.. 

 

-     vaikutti hyvin paljon Pirates of Caribbean - Mustan helmen metsästys elokuvan tähden hiihuuhaa jatkuvassa rommituutingissa siksakkaavan Jack Sparrowin (jumalainen Johnny Depp) ulkoiseen merirosvon romanttiseen imagoon.

 

Koko lauma uusromantikkoja saadaan myydyksi muikeaan hintaan, ja sijoitetaan pilttuuseen - ja uusi omistaja laulatuttaa heitä magnetofonille, tietysti Duran Duranien Rioa. Näitä piraattikasetteja tuo karjankasvattaja myy sitten torilla.

 

 

 

                                     Salakuljetus ja trokaus

videonauhuriin kuluneen kasetin jossa on elokuva Jamaica Inn, perustuen  Daphne Du Maurierin samannimiseen goottilaiseen romaaniin vuodelta 1936: olemme keskellä ei mitään, tyrskyävän meren ja salakuljettajien armoilla, upeissa, karuissa ja pelottavissa Cornwallin maisemissa, jossa Justine -maisen orvon sankarittaremme tie käy ojasta allikkoon, mutta ainakaan hänen elämänsä ei ole tylsää. Päähenkilöä näyttelee Jane Seymor

            => ennusti James Bondille James Bondin valheellisesta tarokkipakasta jossa oli vain rakastavaiset -kortti, tuttu myös jostain Tohtori tuli kaupunkiin sarjasta.

 

ja hänen sadistista huoltajaansa näyttelee Prisoner psykotrilleri tv-sarjasta tuttu piinattu päähenkilö. Eräs goottilainen paha, mutta kiinnostava mies oli kulkurimainen roisto jota näyttelee Trevor Eve

                              = > hän oli mm. Jonathan Harker Draculassa, jossa Frank Langella oli 1970-luvun pehmo-n ja pitsifiltterin läpi nähty utuinen Dracula, myöhemmin valkokankaalla David Copperfieldin kiusaaja - sen romaanihahmon, ei samannimisen taikurin.

 

 

 

 

 

 

 

                                      muita hörhöjä ja tutkijoita:

Telvitsuunista tuli kiinnostava salakuljettaja Algoth Niskan tarina.

 

Jean-François Regnard: Retki Lappiin. (Voyage de Laponie, 1731, suomennettu ainakin 1982).

Regnardin elämä kuulostaa kuin Anqelikan seikkailulta: tämän ranskalaisen miespolon merirosvot myyvät peräti orjaksi Algeriaan! Kuten Merja Torvisen väitöstyöhönsä (Ranskalaisten kuva Pohjois-Suomesta 1600-1800-luvulla. Kielelliset keinot toiseuden kuvauksessa.) liittyvillä kotisivuillaan kerrotaan.

 

 

 

 

 

 

 

                         Romantiikkaa ja vapaudenriistoa

 

Vanhan ajan Angelika on taas romanttisempi kasvutarina ja metamorfoosi: rujo, ontuva, arpinaamainen, mutta solidaarinen, alaisilleen lojaali kreivi Peyrac muuttuukin Angelikan silmissä elämänsä rakkaudeksi. Bernard Borderie (1924-1978) ohjaasi Angelika -sarjan historiallisia elokuvia viisi kappaletta vuosina 1964-1968, ja tuntuu hassulta kuinka ne toimivat - olihan tuo vallankumouksen, itsenäisyyden, vapauden ja vapaan rakkauden aikaa. Sotilaspassit ja rintaliivit paloivat - vai tuliko se jakso vasta 70-luvulla? Siis ihailla kiristäviä korsetteja ja puristavia nauhakenkiä....

 

 

Yhtä kaikki ainakaan opiskelijat eivät olleet tyytyväisiä, joten moderni maailma kuohui. Naiset ottivat myös oikeuden omiin käsiinsä - monella tavalla. Angelika-kirjat ja elokuvat tuntuivat kuuluvat toiseen aikaan, se oli silkkaa eskapismia, eikä tarvitse näitä teoksia edes kovinkaan tarkkaan analysoida kun huomaa selkeästi, kuinka ne esittelivät uuden alakulttuurin eli sadomasokismin sen monessa muodossaan. Ne eivät olleet porrrnoa sinänsä, koska ne olivat fantasiaa ja tuottivat nautintoa. Angelika de Saden Justinen tavoin kärsi, mutta aina välillä Angelika ( Angélique de Sancé de Monteloup ) myös saavutti jotain, hän oli myös toimija, mutta paljon hänellä oli vastuksia seikkailuissaan: sulttaanit ja kuninkaat ahdistelivat häntä, ja näin meille piirtyi kuva korruptoituneesta idästä ja lännestä - missään ei ollut turvassa. Koska aikajana oli 1600-luvun puolivälissä olimme tietenkin keskellä Ranskan Aurinkokuninkaan juonittelevaa hovia. Pariisin alamaailma esiintyy niin genet-, hugo- ja villon-maisena kuin mahdollista.

 

Sankarittarellamme on useita rooleja, ja hän joutuu aina mukautumaan ja sopeutumaan uusiin oloihin; ryysyistä rikkauksiin, kun hänet naitetaan aateliselle, mutta monen mutkan kautta Angelikan ansioluettelo näyttää tältä: leski, kerjäläinen, alamaailman tyttö, porvari, orjatar, äiti, yksityisyrittäjä [kaakaokuppilan pitäjä kuin myöhemmin kirjoitetussa Pienessä suklaapuodissa ]. Alkuasetelmassa hänen puolisonsa on kreivi Joffrey de Peyrac de Morens, joka omaa myös useat kasvot: hänestä tulee lainsuojaton ja merirosvo Rescator. Angelika on romanttisen kirjallisuuden konventioista poiketen [= joissa isäntä raiskaa piian joka raskaana ollessa hukuttautuu] suhteessa useaan mieheen - ei tietenkään tietoisesti yhtä aikaa.

 

Angelika nai rakkaudesta [!] sadistisen, kylmän biseksuaalin serkkunsa Philippen. Nainen on monessa haaksirikossa - metaforisesti ja konkreettisesti - ennen kaikkea hän sotii sitä käsitystä vastaan, että naisen pitää istua kotona odottamassa ja kutomassa kun mies kekkuloi sukkuloiden seikkailuissa. Vaikka näyttäisi, että Angelika toimii vain miesten pelinappuloina niin tämä nainen kuitenkin toimii, kostaa, pakenee, on liikkeellä, tekee suunnitelmia. Pahuus tulee niin monesta suunnasta - ja näiden tarinoiden goottilaisena pahana on useampi mies. He pitävät jännitystä yllä. Samalla nämä elementit: ontuminen, arpi, tuuheat hiukset, paljastavat roolihenkilön maailmanmiehen sielun, se on seksikäs ja arvaamaton. Tämä hahmo muistuttaa Jane Eyren, Kotiopettajattaren tarinan miestä ja miksei Ross Poldark Nuoren miehen tie - josta myös 70-luvulla tullut tv sarjana. Ontuva paholainen on hyvä romaanin nimi [ Alain René Lesage (1668 – 1747)]. Ja alkoiko kaikki Kadotetusta paratiisista??? Ja tarkoittihan Oidipuksen nimi kampurajalkaa.

 

Uusimmissa tarinoissa myös la donna mobile joka ei ole häilyväinen mieltä muuttava tuuliviiri yllä talon katon vaan liikkuva, muuttava, muuttuva, se voi olla myös häilyväinen, hullu tai paha, kuten saippuasarjoissa Dynastia, Melrose Place; lotvauttaako lukija korvaansa Kotiopettajattaren tarinan miehen oikealle aviovaimolla, hullulle naiselle ullakolla? Modernissa gotiikassa mies ei telkeä entistään ullakolle vaan eroaa tästä. Petetty nainen voi ilmestyä mistä vaan kostamaan.

 

= > Kuuntele esimerkiksi aiheeseen tiukasti kuin ommeltuna liittyvä kipale eli Marc Almondin hilpeän

irrationaalinen ja ironinen A Lover Spurned.

= > Korkeakulttuurissa Salome vaati miehen päätä vadille, miehen joka torjui hänet.

Toisaalla Hitchcockilla oli polttopisteessä toimiva nainen - Takaikkunassahan mies istuu vain huoneessaan pyörätuolissa pitkä kaukoputki kipsissä olevan jalkansa päällä, kuin parodisesti ylikorostunut fallinen kasvava objekti, ja nainen toimii, murtautuu mahdollisen murhaajan huoneeseen.

 

..... tai kun tv:tä & videoita katsotaan liikaa [ Poltergeist, The Ring, Videodrome ], joissa goottiromaanin törkyinen kehto

[ = tarkoituksellinen hirviö-goottimetalliorkesterin Cradle of Filth -plagiaatio]

siis oma koti kullan kallis on uhan alla.

 

=> lue lisää syvällisemmin taikka netistä Tanja Sihvonen: ANGELIKA-ELOKUVAT ROMANSSINA, Sukupuoli ja performanssi historiallisessa elokuvassa -artikkeli. Hän mm. kirjoittaa:

 

" Yksi lähtökohdistani Angelika-elokuvien tutkimisessa on se, että ne ovat naisten elokuvina olleet aliarvostettuja populaarikulttuurin tuotteita, joita ei julkisen sanan piirissä ole yleensä otettu vakavasti. Niinpä niiden rakentamia merkityksiäkään ei ole aiemmin analysoitu."

 

 

 

 

 

 

 

 


©2017 Jemina Staalo: Veden vuosi näyttely - suntuubi.com